En pysty ajattelemaan muuta ku kevätnäytöstä. Jokainen idea ja biisi ja koreografia pyörii yhtä aikaa päässä enkä saa mitään oikeen kunnolla paperille! Pitäis varmaan keskittyä vaan yhteen kerrallaan mutta ku ei malta. Ihan liikaa ideoita ja kaikki esitykset ei mitenkään mahu samaan näytökseen, saapa nähä mistä raskin karsia vai saako porukka nauttia neljän tunnin tanssinäytöksestä. Jee?
Näytös on siis Raahesalissa 8.5 ja ennakkolippuja saa kaikilta tanssijoilta ja ohjaajilta. Mainos tähän väliin näin.
Mitäs oon tehny viime kirjotuksen jälkeen?
Kävin serkun pojan 4-v synttäreillä. Kakku oli pesukone. Hämmentävää.
Mutta synttäreillä oli erittäin hyvä tarjoilu ja iloinen päivänsankari joka kaateli mehuja eikä missään nimessä halunnut kuulla synttärilaulua. Poika ei vielä osaa arvostaa sukulaistensa musikaalista lahjakkuutta tarpeeksi. Sitä odotellessa.
Lautapeli-iltaa vietettiin myös yks ilta, mukana oli Maippi, Eetu, Xena, Maria, Joonas ja Jonne. Ja meikä. Piti mainita.
”Heeei mulla on semmonen tweedpuku!”
”Totta kai sulla on.”
Illan keskustelun helmiä.
Keskiviikkona oltiin päivällä Jennan (+Jonnen) kans kuvaamassa Pia Bergströmin vaalimainosta. Oli hauskaa, päivä meno lepposasti mutta ei mitään hajua millaselta meijän osuus lopputuloksessa näyttää. Peilejä ei paljo ollut ja ohjeistuksen perusteella sovittiin n.2minuutissa ”tehää vaikka näi” ”joo”. Jäätävää ammattitaitoa meidän osalta ;)
Meidän tosiaan piti olla kuvauksissa neljältä mutta TADAA meikän superfiat ei halunnu lähteä käyntiin näissä pakkasissa. Niinpä soitettiin ystävä hätiin, ”kuskaappa raaheen?”. Tämä kohta selittää Jonnen osallistumisen vaalimainoksen kuvauksiin. Kiitos!
Illemmalla päädyin pookiin, istumaan sohvalle ja kattomaan kuin neljä ihmistä kasas tietokonepöytää. Se oli suhteellisen viihdyttävää.
Dadon ruokittua mut, heitettiin lenkki vielä pookissa ja lähettiin talsimaan meren jäälle. Oli lepposta makoilla siellä lumella ja lauleskella täällä pohjantähden alla.
Valokuvaussessio keskeytti pahasti tuon harmonisen hetken luonnon ja ihmisen yhtyessä. Mutta oli sitäkin hauskempi :D Lopputuloksia mm. febarin ihmeellisessä maailmassa.
Kotimatka kiersi metsän kautta, jossa oli mukavasti koskematonta lunta. Lumessa kävely on hyvvää kuntoilua! Tästä lisälenkistä varmasti nautti eniten taas Jonne, tennarit ja farkut jalassansa.
Mulla on jonku viikon verran pyöriny päässä Journeyn Dont stop believing. Alkaa jo raastaa. No on se parempi ku pari viikkoa aiemmin päähän tarttunut ”Kasper ja Jesper ja Joonataaaaan” Siinäpä raastavaa biisiä kerrakseen!
Viime päivät on siis tsippailtu Pyhäjoen kylillä ja tanssisaleissa, joissa on ihan jäätävän kylmät lattiat näillä keleillä. Epämukavaa pyöriä sielä selällään ja mahallaan. Ja lattialla mörmöilyhän on tarpeellista. Naturally.
Valehtelin viimesessä kirjotuksessa. Ennoo muuttanu pois olohuoneen lattialta, Maipin iloksi. Se oli jo yks päivä keränny pois tämän pedin mutta HAHHAA määpä hain Jonin junalta aamuyöstä ja tein sille pedin olohuoneeseen. Jostain syystä patja ja petivaatteet jäi hengailee edelleen olkkariin. Heinon retkielämä jatkukoon! Kieltäydyn hyväksymästä sitä tosiasiaa että oon palannut reissusta. Varasin muuten lentoliput kesälle, 10.7 Sveitsiin ja 17.7 Malagaan, paluulippua ei oo. Nam.
Ens viikolla Ouluun lordoille kylään! :D Eli Elina ja Jaana; kolmonen vyöryy kohta teijän luo. Ennoo laihtunu yhtään ja en arvosta jos te ootte.
Consider this as a warning.
Mun lonkka on edelleen rikki, pakko mennä sinne fysioterapiaan vihdoin ja viimein. RRR.
-Inieh
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti