Pariisi

Mepä käytiin maaliskuussa Pariisissa. Lokkenpau aka Rok Unbound aka crewin tyttöjen kans. 

Reissussa oli mukana itteni lisäksi Anu, Sile ja Laura. Ommuute hyvännäkösiä naisia! Tehään tämä heti alkuun selväksi.

Niin oltiin siis Pariisissa. Lähettiin kattoo Juste Deboutin finaaleja mut venytettiin reissua vähä molemmista päistä jotta ehittiin clubbailee (tai siis yrittää sitä), turisteilee, SYÖMÄÄN ja myös Nasin keikalle fiilisteleen. Ihan mieletön reissu. 

Etenkin Juste oli kyllä vaikuttava tapahtuma. Kun tuhannet ihmiset huutaa ja buuaa yhtä aikaa niin meteli on aika sanoinkuvaamaton. Buuauskulttuuri Ranskassa on kyllä hieman erilainen ku Suomessa. Me luonnollisesti angstattiin sitä vastaan ja taputettiin ja huudettiin aajeetä sillon ku muut buuas. Kihistiin ihan raivona yleisössä, ”älkää buuatko ku menkää perkele ite tuonne lavalle tekee paremmin!” Hyväntahtoset suomalaiset. Jos me oltais vaikkapa Anun kans tuomareina niin varmaan kaikki voittais ku ei oo kiva jos jollekin tulee paha mieli ku häviää... Että jos joku kaipaa battletuomareita nii täällä on kaks aika hyvvää tarjolla!

Mutta kieltämättä siinä tapahtuman alkuspektaakkelien aikana ja huudon kasvaessa huomas ittekin miten adrenaliini virtas ja pulssi kiihty. Ja koska olen tyttö niin sitte alkoi myös itkettää. Että kyllä se tapahtuma jossain tuntui. :)

Siistein fiilis oli silti ehkä ihan vikana iltana. Istuttiin Bastillessa kotoisassa ravintolassa, pienissä viinihuuruissa ja naisellisen herkistyneessa tilassa puhumassa henkeviä. Ulkona satoi lunta.
Parhaimpia naisia ympärillä ja viis täydellistä päivää takana. Mikäs siinä ollessa.

Käytiin Justen lisäksi niiden päivien aikana mm. kattomassa Eiffelin valoshowta, syötiin monet creme bruleet, juotiin monta pullollista viiniä, herkistyttiin kyyneliin Notre Damen penkeillä, koettiin elokuvakohtaus Shakespeare and Companylla, nähtiin Nas livenä (Laura itki vuolaita kyyneleitä, Silja tanssi ja minä ja Anu haettiin iso kalija), kuvattiin päissään tanssivideoita Riemukaarella koska ei päästy sisälle clubeihin alipukeutumisen vuoksi, vaihdettiin jumppavinkkejä (not likely to happen), paheksuttiin pariisilaisten tylyä asennetta ja naurettiin niin että Shuhokin kyseenalastais mejä terveydentilan. Paljon mahtuu viiteen vuorokauteen.

Tuo em. lumisade tosin vaikeutti mejä kotiinlähtöä aikalailla. Edellisenä iltana peruttiin käsittämätön määrä lentoja ja oltiin varmoja et jumahdetaan kentälle. Pariisi oli sekaisin maaliskuisesta lumipyrystä. (Niin kyllä oltiin mekin, saapuessa kun oli 15astetta plussan puolella.)
Ei vielä siinä vaiheessa tiedettu että juuri siitä kentälle pääsemisestä koitus suurin ongelma. Lähdettiin liikkeelle ihan hyvissä ajoin, koska mejä vuokraisäntä oli varoittanut ettei liikenne oikein nyt kulje. Taksia ei voinut ottaa koska liikenne oli niin tukossa. Luotettiin siis metroihin ja juniin. Mutta mitä paskaa! Seikkailtiin lumihangissa, metrotunneleissa ja juna-asemilla matkalaukkujen kans noin kymmenen vaihdon verran kunnes kenelläkään ei ollut mitään hajua missä päin Ranskaa ollaan. Lopulta päästiin asemalle josta lähti juna lentokentälle. Tungos oli järkyttävä. Ihmiset puski aitojen yli ja ali ja harhauduttiin heti kahteen porukkaan. Tässä vaiheessa kateltiin jo huolestuneina kelloja. Aina kun juna saapui, ihmiset puski läjänä eteenpäin ja järkkärit yritti saada jonkulaista rotia hommaan. Kun vihdoin päästiin laiturille asti, Silja napattiin mun edestä ja puskettiin vaunuun johon en enää mahtunut. Jäin siis yksin, ilman lippuja, terminaalin nimeä ja lennon numeroa. :D Vähä meinas huolestuttaa. Onneksi mut työnnettiin kohta seuraavaan vaunuun jossa nojailin mukavasti koko matkan vähän isompien ihmisten välissä. -Mikä ei sinänsä ole haaste ku oon tämmönen hyttynen, niiku Lauran isä sano. Onneksi matkan aikana Laura lähetti mulle lennon tiedot ja jotenki ihmeen kaupalla törmättiin asemalaiturilla Siljan kans, joka oli löytäny muut sillä aikaa :D Hyvin siis meni!

Reissun jälkeen on aina niin haikeaa palata kotiin. En muista ikinä poteneeni koti-ikävää. Espanjassa asuessa tais olla yks oikesti hankala päivä. Mulle yleensä vaikeinta on ollu se kotiin palaaminen. Mutta onneksi joka kerta kun oon palannut Suomeen, oon tavannut melkein heti perhettä ja ystäviä ja muistanut miksi en muuta pysyvästi ulkomaille. 

Mää kuulun tänne. Tuuliseen Ouluun, junttimainetta ylläpitävälle Kalajoelle, sisäpiirien Raaheen ja kotikoti Pyhäjoelle. Vaikka Pohojosesa on kylymää ja pimiää niin täällä on ne aidot, lämpimät ja rakastavat ihmiset, jotka tekee mun kodin. Eli tänne mää kuulun.

Ainakin toistaiseksi. ;)

-Hyttynen