sunnuntai 8. syyskuuta 2013

smoothiekonekorjaamoja ja pelivinkkejä

Porukat kävi kylässä.
Se oli vallan mainiota. Sillä aikaa ku haettiin Kepin kans porukoitten rahoilla kiinalaista ruokaa, isä korjas mejä pesukoneen, digiboxin, valokatkasijat ja mun huoneen oven. Vastapalvelukseksi leikkasin molempien hiukset. Toimi.
Meistä on mielettömän mukavaa ku vessassa on valot. Huomattavasti kivempaa käyä pissalla.
Tosin nyt huomaa joka kerta kuin likasta siellä on, se pääsi vähä yllättämään.
Plussana kuitenki se, että vieraidenkaan ei tarvii enää pelätä sähköiskua, jonka valaisimena toiminut, pesukoneen päälle/pesukoriin sijoitettu rikkinäinen jalkalamppu olis saattanut aiheuttaa. Meijä mielestä se on tosin ollu aivan turha pelko.
Musta on myös mukava ku mun huoneeseen pääsee nyt normaalisti painamalla ovenkahvaa.
Enää ei tarvii tiirikoida veitsellä lukkoa auki! Yks ilta unohin ottaa veitsen mukaan ku menin nukkuu. Oli aika lepposta hengata omassa huoneessa tunti ja ettiä jotain jolla saan oven auki. Lopulta yhestä laatikosta löyty askartelusakset ja pääsin ulos. Alako jo vähä ahistaa!
Ainoa mikä jäi harmittaan, oli blenderi. Sitä ei muistettu tarjota korjattavaksi. En tiiä mitä tuo mun kämppis tunkee niihin koneisiin mun poissaollessa; tuo on jo toinen blenderi tässä parin
kuukauden sisässä, joka hajoaa sillävälin ku mää oon reissussa. Keppi meinas et ei se nyt auta ku viiä korjaamolle :D Et jos joku tietää hyvän smoothiekonekorjaamon nii saa vinkata. Uskoakseni niitä on olemassa.

Keksittiin tällä viikolla myös tyttömäinen lähestymistapa änäriin! Loistava keksintö sai alkunsa sumuisilla jatkoilla, mutta veikkaan että tämä mahtava pelitapa jatkuu myöhemmin myös kirkkaammissa merkeissä. Selattiin siis joukkueiden pelaajakortteja läpi ”kummankaa”-tyyppisesti. Ihan mahtavaa toimintaa! Pelitapa kehitty aamun valjetessa ”kyllä/ei”-vastauksista ”tuo on hyvä matikassa”, ”tuo on hyvä isähahmo” ja ”tuo on huono sängyssä”-tyyppisiin syväanalyyseihin. Voin kertoa että New York Rangers on aika hyvännäkönen joukkue. Ja Ruotsin maajoukkue pesee kyllä Suomen, ei voi mittään.
En malta oottaa seuraavaa änäri-iltaa!

Tämmöstä.


-Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti